Dean Moriarity

Kanada

Dean Moriarity competing at Red Bull Crashed Ice

Näytä Dean Moriarity rakkautta

Dean Moriarity rakastaa olla keskella actionia ja pitää itsensä kiireisenä. Aeroinsinöörin opintojen ohessa 19-vuotias quebeciläinen työskentelee Montrealin kansainvälisellä lentoasemalla lastaajana. Vapaa-ajallaan hän pitää itsensä aktiivisena ja harrastaa mm. surffausta, golffausta, rullaluistelua ja pelaa jääkiekkoa. Hän kehittää taitojaan jatkuvasti valmistautuu tulevaan alamäkiluistelun MM-sarjaan ketteryyttä, nopeutta ja tasapainoa työstäen. Dean innostui alamäkiluistelusta ensimmäisen kerran, kun hän näki Red Bull Crashed Ice -mainoksen televisiossa muutama vuosi sitten. Siihen aikaan hän oli vielä liian nuori osallistuakseen mukaan, joten hän odotti ja jatkoi jääkiekon pelaamista ja harjoittelua. Vuonna 2013 hän karsi mukaan kotikaupungissaan yhdessä kaksoisveljensä Dylanin kanssa. Dylan oli aivan yhtä innostunut lajista, ja he matkasivat Niagaran putouksille ensimmäiseen kilpailuunsa. Dean sijoittui vakuuttavasti sijalle 16 ja suunta on ollut siitä vain ylöspäin.

2015-16 tavoite: "Tavoitteeni on suoriutua paremmin kuin viime kaudella, kuten kenellä tahansa muullakin urheilijalla."

Dean Moriarity sijoittui toiseksi Saint Paulissa 2015